20180906_105502

Syksy on saapunut helteisen kesän perään.  On siis erilaisten kerhojen aika aloittaa.

Minulla on  Siilinjärven Vuorelassa kuvataideyhdistyksemme lasten kuviskerho ja lupauduin sen ohjaajaksi kymmenelle taiteilijanalulle.  Kolmannen kokoontumiskerran aiheena oli pienesti ympäristöteokset.  Teimme oman pienen risukudoksemme luonnon antimista.  Koska olikin sateinen päivä, keräsin valmiiksi puutarhan ”rusuja sekä viimeisiä kukkia”.  Olin suunnitellut etukäteen keräävämme lasten kanssa oksia lisää pihaympäristöstä mutta ei nyt onnistunut.   Kehyksien kepukat olin kerännyt mäntymetsästä ja sitä löytyy lähistöltäni runsaasti.  Tein kehykset etukäteen valmiiksi sillä ei se ole ihan yksinkertaista pienten lasten tehdä lyhyessä kerhoajassa.  Loimet lapset loivat itse.

Tällaista kaunista syntyi:

20180906_104958

Olihan nämä kuvattava kun risut ovat katoavaa kuvakerrontaa.

Mainokset