puutarha


Linnuille kauniita koteja !

Koko talven olemme tuijotelleet mielenkiinnolla lintujen ruokintapaikoille.

Nyt aloitimme pönttöjen tuijottelun.  Mitä niiden ympärillä tapahtuu ?  Voi että on mielenkiintoista seurata varpusten,  erilaisten talitiaistan sekä peippojen uusien kotiensa tarkastelua sillä näitä pikkulintuja suihkii runsaasti pihallamme  sekä vahtivat pesävaltauksiaan.  Mustarastaitakin on useita mutta nehän eivät olekkaan kololintuja.

Minulla on viime kesäkuusta asti ollut yksi kaunis, punainen pönttö, joka on Kaarina Toivasen maalaama ja miehensä rakentama.  Viime kesänä siinä ei vielä ollut pesää mutta nyt ainakin kuukauden sitä on isolla joukolla tarkasteltu, pidetty talvipesää ja nyt on  meneillään tiivis vahtiminen monellakin pariskunnalla.  Vaikealta se on meistä näyttänyt kun tuli tällainen pitkä talven jatkuminenkin.  Ja näyttää että punaisesta pöntöstä tulee kohta ”tappelu”.

Oli siis tehtävä lisää linnjauille koteja.   Jo jonkin aikaa olen etsinyt peruspönttöjä  ja pari päivää sitten löysin niitä Hankkijalta.  Ihanaa,  ostin 4 kpl ja olisin ostanut ehken lisääkin mutta meidän pihan kaikki puut ovat kovin nuoria eli kapearunkoisia joten 5 pönttöä saan just mahtumaan.

20170420_085033_resized

Samantien maalasin pohjamaalit tavallisella vaalealla lateksilla, laitoin reiän alapuolelle huonekalutapin astinlaudaksi.  Niin ja muutaman puupalikkakarahkan koristeeksi ja siihen tungin vielä pikkasen villaa väliin.  Ei kait lintu niitä kaipaa mutta kivahan koristukset siinä on .   Toinen maalikerros eilen ja se onkin sitten värikäs.  Akryylimaaleilla jatkoin ja maalatessa on huomioitava ettei maalia mene lentoaukkoon (paperitötsillä suojausta ) eikä missään tapauksessa etulevyn sisäpuolelle jotta poikaset aikanaan pääsevät siitä kiipeämään pöntöstään ulos.  Pöntön etukansi on avattavissa syksyistä siivousta varten.

Katolle maalasin vielä linnunkuvaa vaikkeivat ne puussa näykkään meille ihmisille.  Tarkemman kuvan maalaaminen olikin hankalaa kun laudat olivat karkeasahattua.

Saas nähdä huolitaanko näistä koteja ?  Heti siinä aukolla on käynyt ihmettelijöitä kun tänä aamuna pöntöt puuhun laitoimme.

Ovat niin värikkäitä mutta minä tykkään ja kauniitahan ne ovat kun  puut ovat paljaat mutta  kesällä niistä näkee vain pieniä pilkahduksia.

Nyt vielä laitan uudet pöntöt rekisteriin: www. yle.fi/miljoonalinnunponttoa

Vielä kuvaa Kaarinan punaisesta pöntöstä, jossa linnut ovat jo ”taisteluasemissa”.

20170420_122434

Blogipäivitys pihastani syyskuun eka päivä 2016 on hyvä laittaa tänne nettiin jotta muistan seuraavana vuonna miltä näyttää.  Laitetaanko pihaa ja kasveja uusiksi ehkä ?

Syötävää satoa on tullut pikkaraisesta kasvihuoneestani sopivasti kahdelle mutta kasvimaa tuotti monen kasvatettavan osalta huonosti enkä ymmärrä mitä vikaa mullassa.  Oliko siementen istutusajankohta tai -lämpötila väärä ?

Samettikukista (samettiruususta ja pikkusamettikukasta) olen oppinut tykkäämään.  Edellisvuoden siemenistä kasvaa takuuvarmasti uutta ihanaa keltaista,  joka loppukesän kaunistaa pihaa ja pikkusamettikukasta saa syötävääkin salatteihin. Omasta pihasta  löytyy muutoinkin aina mausteita ruokiin. Nyt on siementen keruuaika ensi kesälle !!  Samettikukan lisäksi siemeniä: hullukurkkua, ruusupapua. kehäkukkaa, karassia.  Krassi sai olla nyt melkein rauhassa toukilta.

Molemmat pajukasvustoni ovat kasvaneet hyvin.  Alkukesällä kastelin niitä ahkerasti ja loppukesä on sadellut tullut taivaalta jo liikaakin.  Nyt vain pitää jatkossa vahtia ettei jänikset niitä tuhoa ensi talvena.  Pieni jänö tuossa näkyy jo nyt vilistävän useasti pihan poikki niinkuin asustaisi tässä.  Pitääkö siis suojata verkoilla ?  Isompi pajumaja on kyllä liian laaja suojaukseen tai emme viitsi siihen uhrata verkkoa kymmentä metriä ?

Kevättalvella laitoin maissinjyviä ruukkuihin ja niistä tulee helposti näyttävää vihreää.  Tykkään ennenkaikkea erivärisistä vihreistä ja kukinta ylipäänsä ei olekkaan pääasia.  Maahumalalla saa erinomaista katevihreää.  Sen liikakasvua sitten rajoitan loppukesästä mutta sitä on helppoa aina ohimennessä ”repiä” niinkuin teen liiallisille rikkaruohoillekin.

 Alkukesän kukkivat  kesäkukista eniten orvokit, jotka nyt tuleentuneet ja heittelevät ensikesäksi siemenensä nurmikon laidoille !

Pikkupetunia eli miljoonakello kukki ja kukkii edelleen loistokkaasti riippuruukussa.  Sille kun muistaa laittaa ahkerasti lannoitevettä mutta ei ole kuitenkaan säikähtänyt pientä unohdusta.  Siitä olen nyppinyt kuihtuvat ohimennessäni silloin tällöin  mutta sekään ei ole välttämätön.  Lobeliani on ison osan päivää varjossa ja sateelta suojassa.  Siitä ei näytäkkään olevan kuvaa täällä mutta tämän kukan ostan ensi keväänäkin valmiiksi kukkivana.

Riippumansikka ruukussa etupihalla sekä pieni mansikkamaani tuottivat hyvin satoa.  Mansikoille laitoin  räkättirastassuojaksi cd-levyjä sekä aikoinaan tekemiäni kangasviirejä ja hyvin toimi.

Kompostit (Biolanin sekä kalakomposti ) ovat toimineet hyvin kun opin uuden, kerralla latausmenetelmän. Siinä kompostin lämpötila nousee parissa päivässä 60-70 asteeseen vähäksi aikaa ja vajuuminen eli käyminen alkaa nopeasti  Ja tämän toimenpiteen ehtii tehdä muutaman kerran kesässä.

Kesäkurpitsat toivat satoa sopivasti ja isot kurpitsat kasvoivat loistokkaasti rannassa.  Olin laittanut viime syksynä uuden kompostikohopenkin ja sain tyttäreltäni hänen kasvattamat taimet kesäkuussa.  7 kappaletta isoa tuli ja enemmän kuin itse tarvitsen.  Leikkasin jokaista kasvuston haaraa lyhyemmäksi kun meinasivat valloittaa koko alanurmikon rannassa.  Nyt sitten tekemään kurpitsakeittoa, -piirakkaa ja sosetta pakastimeen.

Tässä näitä tärkeimpiä muistettavia ensikesäksi..

 

On heinäkuun kesäpäivä mummolassa, Riistavedella.

 Aamusta alkaa Keppariheppojen hoitovuoro.

20160720_073510_resized

Mummon uusi pajumaja on kasvanut mukavasti kepparien laitumeksi ja nyt vien Omenan (keltaisen hepan nimi) riimunarusta taluttaen rantaan juomaan vettä.  Riimunaru piti tietysti ensin tehdä ja niitä onkin nyt 2 kappaletta, yksi minulle eli Lotalle ja yksi mummolle käytettäväksi.

Mummo sanoo tähän että olihan urakka ravata ja talutella jokainen poni erikseen eestaa mäkeä.

20160720_081344_resized

Riimu pois ja Valko-poni veden äärelle.

Valko on muovinen ja t..oooosi vanha.  Se pitää erityisesti vedestä, ui mielellään ja on siitäkin kiva kun sen voi ottaa vaikka saunaan.

Valko pääsikin illansuussa saunaan ja kanssani uimaan.

20160720_081159_resized

Ja sitten ponit laitumelle.

Kuvan etualalla on Vanhus-poni, seuraavaksi nuorin Peili, joka syntyi tämän kesän kesäkuussa.  Seuraavaksi ruskea Toffo ja viimeisenä kuvassa Valko.  Kuvan ulkopuolella ja vielä Omena.

20160720_073432_resized

Alapuolella kuvaa laidun-pajumajasta.  Minä olen nyt kotona eli tässä punainen puutarhakeinu.

20160720_073539_resized

20160720_073500_resized

Laitumella on tietysti vesiämpäri ja vähän heinän lisänä viinimarjoja.  Liljoihin ponit eivät onneksi puutu ja kukista onkin etsittävä välillä liljakukot tuhottavaksi.

20160720_082011_resized

Minun tänä kesänä syntynyt Peili-poni, niin ihana !

20160720_081910_resized

20160720_081840_resized

20160720_080215_resized

2015-03-02 09.02.40_resized

Kepparit laitumelle

Ponit viedään laiduntamisen jälkeen omiin karsinoihinsa.  Tässä vieressä oleva mattoteline on oiva karsinatalli.

Sinne sitten uudet heinät ja juomavesi.

20160720_080920_resized

Tallissa tehdään monenlaista,  mm ponihoitaja voimistelee ja siivoaa.

20160720_080854_resized

20160720_080849_resized
20160720_081923_resized

20160720_083051_resized

Jossain vaiheessa on käytävä kotonaan.

20160720_083132_resized

Kepparit laitumelle

Oho !

Kolme ponia on joutunut sairaalaankin ja muutaman hetken lepo on tarpeen.

20160719_112718_resized

Tässä vielä viimeiseksi kuvaa vanhoista keppariponeista, joista osa asuu Järvenpäässä.  Mumma teki ne aikoinaan Venlan synttäreille.

hepat ja viirit 004

Puutarhatekemiset ovat kesän parhaimmat ja tässä kuvakavalkadia pihakukistani loppukesältä.

On minulla pikkuruinen kasvihuonekin sekä kasvilaatikot mutta niissä ei paljoa kuvattavaa.  Tomaatitkin vasta nyt elokuun loppupuolella aloittavat kypsymisensä (sateinen ja kylmä kesä)

Täällä blogissa kuvat ovat muistissani tuleville kesille, kukat kun tuppaavat muuttua ja pitäisi noita kasvupaikkojakin  viirailla uusiksi.

20150805_061300_resized

Näkymä varhain aamulla kahvikupin ääreltä, ruokapöydän päästä.  Sumuisesta aamusta on kehkeytymässä aurinkoinen sää.

20150821_061447_resized

.. laiturin päästä rinteeseeni,

20150821_061511_resized

20150822_073840_resized

kesäkukkaa ja ruohosipulinjakoja,

20150822_074243_resized

perennapenkkaa ja yksi viimevuotinen kuva sen teosta alla (toukokuulta 2014),

puutarha 1 023

20150822_075244_resized

20150822_075031_resized

20150822_075817_resized

Tämä kurkun sukuisen kesäköynnöksen siemenet sain naapuriltani ja sen nimeksi tiedän vain ”hullu kurkku”.

En ole kokeillut sen syömistä vaikka kaikenlaista ”hortoilua” on tullutkin harrastettua tänä kesänä.  Niistä kuvaa tuonnempana.

Alla hullun kurkun hedelmä ja kohta nämäkin noukittava talteen :

20150822_174343_resized

20150822_080004_resized

20150822_080139_resized

20150822_092808_resized

Etupihan tulokuistilla on kesäkukkia ruukuissa ja jatkuvaa kastelua se on tiennytkin. Ei passaa olla pois kotoa päivää pitempää.

20150825_075636_resized

20150822_092820_resized

vasemmalla ruusupapu (pavut syötäviä) ja oikealla maissi.

Kiva kokeilu maissilla sillä laitoin keväällä multaan ikivanhoja popcornin siemeniä, siis niitä kattilassa kuumennettavia.

Pienissä ruukuissa aina vain jaksavat ja ensimmäiset kukkavanatkin jo näkyvät.  Ainakin vihreetä on riittänyt ja se on pääasia !

pystyyn kasvavat: jättiauringonkukka, villiviini ja ruusupapu

pystyyn kasvavat: jättiauringonkukka, villiviini ja ruusupapu

..ja kaikki ruukuissa.   Villiviinikin on hyvin säilynyt talvet ruukussa peittelemättä.

20150822_074342_resized

20150821_061511_resized

Alarinne rantaan on osin niin jyrkkä että ruohonleikkaus ei siinä onnistu.  Juolaheinän kanssa olemme taistelleen pari vuotta ja siihen on tulossa pikkuhiljaa  perennojen jakoja sekä pikkupensaita.  Ne ovat vielä pieniä ja mullosta on väännetty, käännetty niistä juolaheinistä ynnämuusta.

Pihalle on kasvanut muutama kukka iloisesti, kuten tähän ongelmarinteeseen päivänkakkarat.  Kauniita olivat ja nyt kukinnan kuihduttua revin pois jotta perennat saavat tilaa.

Viime kesänä  heitin rinteeseen auringonkukan siemeniä ja elokuun lopulla olikin hieno keltainen kukkaketo.

20150725_194400_resized

kierrätyskukat 008

..tässä auringonkukat vielä nuppuvaiheessa.

pihan satoa salaatiksi: kukkia, apilaa,poimulehteä,voikukkaa,minttua, vesiheinää....

pihan satoa salaatiksi: kukkia, apilaa,poimulehteä,voikukkaa,minttua, vesiheinää….

Alkukesästä tuli syötyä pihalta noukittua: nokkosta, vuohenputkea, koivunnuppuja, horsmaa…

siemenet talteen ensivuodeksi

siemenet talteen ensivuodeksi

ensimmäiset siemenet jo tallessa,

poksahti jo !

poksahti jo !

Erityisen tyytyväinen olen tämän kesän unikkoihin ja toivossa myös seuraaviksi kesiksi.  Nämä unikkokuvat ovatkin heinäkuun kuvauksia.

20150822_172653_resized

20150822_173450_resized

20150822_173517_resized
20150823_065318_resized

Mansikkamaasta ovat marjat jo kerätyt ja viimevuotiset ruukkumansikat tuottavat vielä satoa ja silmäniloa kukkapenkin laidalla.

20150822_074342_resized

Alarinteessä’ on myös raparperini ja kesäkurpitsaa  sekä hienosti kasvava koristeheinä.

20150825_075923_resized

Tervetuloa kylään Riistavedelle !  Ovi on vasemmalla .

Alla kuvaa pääsiäiskaktuksestani, jonka otin kukkimaan sisälle viikko sitten.

Minulla on ollut 3 kaktusta ulkona kesän ja ovat työntäneet nuppuja niin mahottomasta.  Yhtään en ole niitä hoitanut ja ilmeisesti niitä on kuritettu niin että pakko kukintaa on syntynyt.

20150825_080453_resized

 

 

 

 

Surruutin ompelukonetta menneellä viikolla pari päivää.

Sää oli kylmä, sateinen ja tuulinen joten puutarhatyöt olivat hitaasti eteneviä ja nyt siten sopivasti aikaa sisähommille.

Minulla on ollut pakka häviävää kangasta ostettuna jo ainakin 10 vuotta.  Sitä olen säästeliäästi käyttänyt pieniin kokeiluihin ja nyt ”raaskin” sitäkin tuhlata kun pitäisi saada tätä nurkkiin kerääntyvää materiaa vähennetyksi.

Ja LINNUT tietysti aiheena !

2015-05-22 06.20.12_resized

Nämä ovat Ikean lintuja eli heidän ohuesta batistikankaasta leikatut.  Olen ostanut kankaan n. 5 vuotta sitten joten sitä ei taida olla enää myynnissä.  Kankaasta olen tehnyt Venlalle aikoinaan kesämekkoo ja tämä pala on ollut myös yhtenä verhona pienen aikaa.  Verhojahan minä en juuri käytä, ainoastaan omatekemiä härpäkkeitä – niinkuin tämäkin lintuverho.

Ja sitten ompeluun: – ompelulankaa, jota kuluu paljon kuten kuvassa olevat rullat kertovat ja tässäkin vain osa näkyvissä,

– erilaista kangas/lankasilppua ja minulla ne lintukuvat,

– ompelukone, jossa vapaavarsi/parsinjalka – eli ota kankaansiirtäjä alhaalta pois päältä – ommellaan siten vapaata konekirjontaa,

häviävää kangasta, jolle en tiedä parempaa nimeä. Se on ohutta kuitukangasta, joka häviää vedellä kastellessa.

20150516_174843_resized

Alimmaiseksi laitetaan häviävä kangas, seuraavaksi asettelet sen päälle runsaasti ”silppua” (kuten kuvassa aloitettu).  Minulla on vielä säästössä adressien nauhat ja nyt nekin saivat uuden käytön, olen niitä nimittäin vaalinut kuin kukkaa kämmenellä – melkein, sillä olivat poikani sekä mieheni suruadresseista.  Nauhat on purettu ja pienitty tähän työhön.

Ja kaiken komeuden päälle tulee toinen vastaavankokoinen häviävä kangas.  Silput jäävät siten peittoon ja lopuksi ”sidot” kerrokset yhteen nuppineuloin – ja eikun ompelemaan koneella vapaata konekirjontaa – eestaa… kiemuraa … niin paljon kuin jaksat eli paljon !

20150514_121218_resized

20150514_121321_resized

Yllä ensimmäinen pieni kokeilu, joka toimi hyvin ikkunassa ”lasimaalauksena” pienillä teipeillä .kiinnitettynä.

20150514_121223_resized

Tässä vielä asettelua.

20150516_174640_resized

…ommeltu on kiemuraa ja sitten koko komeus vesialtaaseen hetkeksi.

20150516_183430_resized





2015-05-18 12.54.59_resized

2015-05-18 12.56.35_resized

2015-05-14 12.15.24_resized


Viimeiseen työhön laitoin pöydältä ja lattialta jääneet palat sekä langanpätkät + lisälankoja ja tuli abstrakti lasimaalaus.

Ulkona vihertää jo komeesti ja pikkuinen kasvihuoneeni odottaa kunnostusta + kaikki muu puutarha !!

20150515_194305_resized

20150521_085249_resized

Syksyn merkit ovat jo kaikkialla näkyvissä.

Villasukat ovat jalassa  ja puutarha ruskassa ja useita kesäkukkien siemeniä on tullut kerätyksi ensi vuoden satokaudelle: hullukurkkua, kehäkukkaa, pientä ja suurta samettikukkaa…kaikkia kukan nimiä en tiedäkkään mutta siemeniä kerätty talteen.

Aika rientää ja tämä blogikirjoittelukin on ollut vain mielessä, aiheita ja kuviakin olisi vaikka kuinka – mutta on tullut tehdyksi enemmän kuin kirjoiteltua.

Tässä muutama syyskuva:

2014-09-28 13.20.43_resized

Kesän vihoviimeiset vihannekset tuli otetuksi talteen eilen.   Muokkasin /siivosin kasvimaatani ja tulihan sieltä vielä pientä porkkanaa sekä punajuurta.  Porkkanat kasvoivat nyt hyvin eikä porkkankemppi iskenyt niinkuin useimpina kesinä on tehnyt.  Olisiko syynä se että pidin hallaharsoa taimilla heinäkuun lopulle saakka.  Mutta punajuuret eivät itäneet – vain muutama pieni taimi, joissa olikin yllätyksekseni pienet punajuuret.  Näistä tulee vielä uunijuurikkaita – NAM..

Kesä oli kasvimaalla itämiseltään erikoinen kun toukokuu ja kesäkuun alku oli ylilämmin, loppu kesäkuu tosi kylmää, heinäkuu hirmukuumaa.  Kasvien itäminen oli minulla aikataulullisesti vaikea.  Sipuli, tilli, punajuuri, mangolia, osin lehtisalattikin itivät kehnosti mutta kukat LOISTAVASTI.

2014-09-29 07.56.13_resized

Aloitin maalauskauteni vauhdikkaasti ja olihan se antanut odottaakin.  Olen asunut nykyisessä paikassani pitkälti toista vuotta ja vasta nyt tartuin maaalauspohjien ”täyttämiseen”.

Päässä aiheet olivat muhineet valmiiksi ja minun maalaamiseni tapahtuu sen jälkeen nopeasti.

 Linnut mielessä tällä kertaa ja tulee olemaan koko seuraava vuosikin.

20140928_113058_resized

20140928_113103_resized

Maalauspohjien väritystä eli edellisen maalauksen loppuvärit siirtyvät seuraavan maalauksen aloittamiseen.  Tämä tapa sopii minulle ja inspiroi uuteen alkuun ja onhan se aina säästöä.  En taida koskaan heittää väriä roskikseen.

20140928_130958_resized

Auringonkukkarinteeni puhkesi kukkaan ennen syksysäitä .  Nämä kukat ovat loppukesällä monesti ilahduttamassa sisätiloissakin.

Yllätyksekseni perennapenkistä löytyi vielä muutama uusi gladioluskin ja ne poimin myös maljakkoon.

20140927_104520_resized

Kun säät kylmenivät, aloitimme leivinuunin lämmityksen ja sinne sitten ensimmäiset sämpylät ja omenapiirakat.  Kyllä tulikin hyvät leipäset.  Jätän taikinan melko löysäksi ja vaivaamisenkin teen ainoastaan puuhaarukalla, en käsin.  Pitkän kohotuksen jälkeen taikinapalat pellille ilman vaivaamista.  Silloin leipään jää ilmakuplia  ja peltikohotuksenkin jätin pois.

Toivotaan kauniinkuulakkaita syysilmoja ja tuultakin vain nimeksi  sillä vielä olisi mieli kalaverkoille ja puutarhatöitäkin jäljellä runsaasti.

 

 

 

 

Minulla jäi talven jäljiltä paljon auringonkukan siemeniä, siis niitä linnuille syöttämiäni.

Jo syksyllä suunnittelin ostavani säkillisen linnun siemeniä.  Niillä sitten ahkerasti syötin talvilintujani ja mukava olikin seurata ikkunoista pikkulintujen vierailuja.

Loput siemenet suunnittelin kylväväni rannan rinteeseen, joka on liian jyrkkä nurmikon leikkuuseen ja ketokukatkin tukehtuivat aikanaan juolavehnän kasvuun.

Nyt auringonkukat ovat kasvaneet mittaansa ja ensimmäiset kukannuput auenneet.  Ne kiireesti maljakkoon sillä olen aina tykännyt näistä keltaisista ”auringoista” maljakossa.  Toivon vain että loputkin, edes pieni osa, pääsevät kukkaan asti.  Syksy painaa päälle mutta toistaiseksi on ollut melko lämmintä ja ennätyspitkän hellejakson jälkeen saimme sateetkin.


2014-08-24 11.04.16_resized

maljakossa

kierrätyskukat 005

Yksi siemen oli eksynyt keväällä tehtyyn uuteen perennapenkkiikin, jossa mukana muutama ruusupavun taimi käyttää auringonkukkaa kiipeilykeppinään.

Jo muutamaan otteeseen olen kukan nuppua helpottanut ruusupavun ”kuristukselta”.


kierrätyskukat 009

Rinne on nupuillaan.

kierrätyskukat 008

20140825_090325_resized

Kun keväällä heittelin siemenet hajakylvönä ja varmuuden vuoksi reilusti että varmasti ainakin osa itäisi.   Näin että harakat huomasivat myös kylvöni ja eikun lisää siemeniä – varmuuden vuoksi.

Tämä runsaus aiheutti sen että kylvöstä tuli liian tiheä ja olen sitä sitten muutaman otteeseen yrittänyt harventaa ja aika huonolla tuloksella.  Siksi epäluuloisena olen odotellut satoa.

Laitoin elokuussa lisää siemeniä  ja nyt vatiin matalaan multakerrokseen.  Näinhän olen tehnyt jo kymmeniä vuosia kevättalvisin.  Miksi ei sitten nyt kun pikkaraiseen kasvihuoneeseeni mahtuu mainiosti nopea auringonkukkaverso-kasvusto.

Tästä saa nopeasti mitä mainioimman salaattilisän, on maukasta, varmasti vitamiini/hivenainepitoista ja lapsetkin tykkäävät.

Versot leikataan syötäväksi heti ensimäisten sirkkalehtiparien kehityttyä.

kierrätyskukat 002

Keltaista energiaa edelleen odotellessa !

kierrätyskukat 003

Seuraava sivu »