pihalle kukkia ym.


Blogipäivitys pihastani syyskuun eka päivä 2016 on hyvä laittaa tänne nettiin jotta muistan seuraavana vuonna miltä näyttää.  Laitetaanko pihaa ja kasveja uusiksi ehkä ?

Syötävää satoa on tullut pikkaraisesta kasvihuoneestani sopivasti kahdelle mutta kasvimaa tuotti monen kasvatettavan osalta huonosti enkä ymmärrä mitä vikaa mullassa.  Oliko siementen istutusajankohta tai -lämpötila väärä ?

Samettikukista (samettiruususta ja pikkusamettikukasta) olen oppinut tykkäämään.  Edellisvuoden siemenistä kasvaa takuuvarmasti uutta ihanaa keltaista,  joka loppukesän kaunistaa pihaa ja pikkusamettikukasta saa syötävääkin salatteihin. Omasta pihasta  löytyy muutoinkin aina mausteita ruokiin. Nyt on siementen keruuaika ensi kesälle !!  Samettikukan lisäksi siemeniä: hullukurkkua, ruusupapua. kehäkukkaa, karassia.  Krassi sai olla nyt melkein rauhassa toukilta.

Molemmat pajukasvustoni ovat kasvaneet hyvin.  Alkukesällä kastelin niitä ahkerasti ja loppukesä on sadellut tullut taivaalta jo liikaakin.  Nyt vain pitää jatkossa vahtia ettei jänikset niitä tuhoa ensi talvena.  Pieni jänö tuossa näkyy jo nyt vilistävän useasti pihan poikki niinkuin asustaisi tässä.  Pitääkö siis suojata verkoilla ?  Isompi pajumaja on kyllä liian laaja suojaukseen tai emme viitsi siihen uhrata verkkoa kymmentä metriä ?

Kevättalvella laitoin maissinjyviä ruukkuihin ja niistä tulee helposti näyttävää vihreää.  Tykkään ennenkaikkea erivärisistä vihreistä ja kukinta ylipäänsä ei olekkaan pääasia.  Maahumalalla saa erinomaista katevihreää.  Sen liikakasvua sitten rajoitan loppukesästä mutta sitä on helppoa aina ohimennessä ”repiä” niinkuin teen liiallisille rikkaruohoillekin.

 Alkukesän kukkivat  kesäkukista eniten orvokit, jotka nyt tuleentuneet ja heittelevät ensikesäksi siemenensä nurmikon laidoille !

Pikkupetunia eli miljoonakello kukki ja kukkii edelleen loistokkaasti riippuruukussa.  Sille kun muistaa laittaa ahkerasti lannoitevettä mutta ei ole kuitenkaan säikähtänyt pientä unohdusta.  Siitä olen nyppinyt kuihtuvat ohimennessäni silloin tällöin  mutta sekään ei ole välttämätön.  Lobeliani on ison osan päivää varjossa ja sateelta suojassa.  Siitä ei näytäkkään olevan kuvaa täällä mutta tämän kukan ostan ensi keväänäkin valmiiksi kukkivana.

Riippumansikka ruukussa etupihalla sekä pieni mansikkamaani tuottivat hyvin satoa.  Mansikoille laitoin  räkättirastassuojaksi cd-levyjä sekä aikoinaan tekemiäni kangasviirejä ja hyvin toimi.

Kompostit (Biolanin sekä kalakomposti ) ovat toimineet hyvin kun opin uuden, kerralla latausmenetelmän. Siinä kompostin lämpötila nousee parissa päivässä 60-70 asteeseen vähäksi aikaa ja vajuuminen eli käyminen alkaa nopeasti  Ja tämän toimenpiteen ehtii tehdä muutaman kerran kesässä.

Kesäkurpitsat toivat satoa sopivasti ja isot kurpitsat kasvoivat loistokkaasti rannassa.  Olin laittanut viime syksynä uuden kompostikohopenkin ja sain tyttäreltäni hänen kasvattamat taimet kesäkuussa.  7 kappaletta isoa tuli ja enemmän kuin itse tarvitsen.  Leikkasin jokaista kasvuston haaraa lyhyemmäksi kun meinasivat valloittaa koko alanurmikon rannassa.  Nyt sitten tekemään kurpitsakeittoa, -piirakkaa ja sosetta pakastimeen.

Tässä näitä tärkeimpiä muistettavia ensikesäksi..

Nyt oli aika laittaa poronsarveni käyttöön ja esille.

Kun kauniiden pihapäivien jälkeen tulee vettä monta päivää taivaalta kuin saavista, saivat luut sommittelukyytiä katoksen alla.

Tätä juttua olen miettinyt päässäni jo muutaman vuoden.  Olihan ”sarvipäät” näyttelyni jo kolmatta vuotta sitten ja sitäkin tein 2-3 vuotta.  Monenmoista aineistoakin olin kerännyt mutta loppujen lopuksi vain muutama sarvi tuili talomme sisääntulokatoksen seinälle.

Olen hankkinut aikoinaan (n.15 v sitten) pitkää pyykuitua nipun.  En edes muista miksi ja sitä nippua olen pyöritellyt mukani nämä vuodet.  Nyt sen käytön kekkasin kun huomasin että onhan tämä sitkeän vahvaa ja taipuu mukavasti ympyräksi – ei muuksi taitteluksi.  Pienen päähän sopivan renkaan punoin myös ja jätin säästöön.  Teen siitä aikanaan seppeleen.

Kaikki muut kuidut taivutin kahdeksi renkaaksi ja tiukasti sidontalangalla kiinni.  Minulla on ikivanhoista kangaspuista vielä jäljellä tukinsiirtotangot ja saatan niitäkin tarvita….

20160630_191447_resized

Lehmän sarvet + muut keramikkaluut saivat toisen paikan tällä kertaa.

20160630_191456_resized

20160630_193455_resized

20160630_211104_resized

Muutaman päivän tarvikkeet olivat levällään eri muodoissaan makustellen.  Kallonkin halusin mukaan kun sellainen minulla oli ”piilossa”.

20160705_085426_resized

Katoksen seinä on aika iso ja paljaan tylsä minun mielestäni.  Siksi halusin siihen jotain somistusta.  Alapuolella ovat polkupyörät kun ovat jatkuvasti esillä ja käytössä.  Siihen alas ei siis voinut panna mitään vihreää niinkuin muutoin olisin halunnut.

Kaksi naulaa ja niihin ripustettu Poronluukehäni !  Sain sen seinälle siten ihan ite kun kehä tuli tarpeeksi jäykäksi.

20160705_090353

Valmis !

20160705_090532

Tässä vielä vanhaa kuvaa Siilinjärven Artsin ”Sarvipäät” näyttelystä 2013.

Artsi 2013 022

Puutarhatekemiset ovat kesän parhaimmat ja tässä kuvakavalkadia pihakukistani loppukesältä.

On minulla pikkuruinen kasvihuonekin sekä kasvilaatikot mutta niissä ei paljoa kuvattavaa.  Tomaatitkin vasta nyt elokuun loppupuolella aloittavat kypsymisensä (sateinen ja kylmä kesä)

Täällä blogissa kuvat ovat muistissani tuleville kesille, kukat kun tuppaavat muuttua ja pitäisi noita kasvupaikkojakin  viirailla uusiksi.

20150805_061300_resized

Näkymä varhain aamulla kahvikupin ääreltä, ruokapöydän päästä.  Sumuisesta aamusta on kehkeytymässä aurinkoinen sää.

20150821_061447_resized

.. laiturin päästä rinteeseeni,

20150821_061511_resized

20150822_073840_resized

kesäkukkaa ja ruohosipulinjakoja,

20150822_074243_resized

perennapenkkaa ja yksi viimevuotinen kuva sen teosta alla (toukokuulta 2014),

puutarha 1 023

20150822_075244_resized

20150822_075031_resized

20150822_075817_resized

Tämä kurkun sukuisen kesäköynnöksen siemenet sain naapuriltani ja sen nimeksi tiedän vain ”hullu kurkku”.

En ole kokeillut sen syömistä vaikka kaikenlaista ”hortoilua” on tullutkin harrastettua tänä kesänä.  Niistä kuvaa tuonnempana.

Alla hullun kurkun hedelmä ja kohta nämäkin noukittava talteen :

20150822_174343_resized

20150822_080004_resized

20150822_080139_resized

20150822_092808_resized

Etupihan tulokuistilla on kesäkukkia ruukuissa ja jatkuvaa kastelua se on tiennytkin. Ei passaa olla pois kotoa päivää pitempää.

20150825_075636_resized

20150822_092820_resized

vasemmalla ruusupapu (pavut syötäviä) ja oikealla maissi.

Kiva kokeilu maissilla sillä laitoin keväällä multaan ikivanhoja popcornin siemeniä, siis niitä kattilassa kuumennettavia.

Pienissä ruukuissa aina vain jaksavat ja ensimmäiset kukkavanatkin jo näkyvät.  Ainakin vihreetä on riittänyt ja se on pääasia !

pystyyn kasvavat: jättiauringonkukka, villiviini ja ruusupapu

pystyyn kasvavat: jättiauringonkukka, villiviini ja ruusupapu

..ja kaikki ruukuissa.   Villiviinikin on hyvin säilynyt talvet ruukussa peittelemättä.

20150822_074342_resized

20150821_061511_resized

Alarinne rantaan on osin niin jyrkkä että ruohonleikkaus ei siinä onnistu.  Juolaheinän kanssa olemme taistelleen pari vuotta ja siihen on tulossa pikkuhiljaa  perennojen jakoja sekä pikkupensaita.  Ne ovat vielä pieniä ja mullosta on väännetty, käännetty niistä juolaheinistä ynnämuusta.

Pihalle on kasvanut muutama kukka iloisesti, kuten tähän ongelmarinteeseen päivänkakkarat.  Kauniita olivat ja nyt kukinnan kuihduttua revin pois jotta perennat saavat tilaa.

Viime kesänä  heitin rinteeseen auringonkukan siemeniä ja elokuun lopulla olikin hieno keltainen kukkaketo.

20150725_194400_resized

kierrätyskukat 008

..tässä auringonkukat vielä nuppuvaiheessa.

pihan satoa salaatiksi: kukkia, apilaa,poimulehteä,voikukkaa,minttua, vesiheinää....

pihan satoa salaatiksi: kukkia, apilaa,poimulehteä,voikukkaa,minttua, vesiheinää….

Alkukesästä tuli syötyä pihalta noukittua: nokkosta, vuohenputkea, koivunnuppuja, horsmaa…

siemenet talteen ensivuodeksi

siemenet talteen ensivuodeksi

ensimmäiset siemenet jo tallessa,

poksahti jo !

poksahti jo !

Erityisen tyytyväinen olen tämän kesän unikkoihin ja toivossa myös seuraaviksi kesiksi.  Nämä unikkokuvat ovatkin heinäkuun kuvauksia.

20150822_172653_resized

20150822_173450_resized

20150822_173517_resized
20150823_065318_resized

Mansikkamaasta ovat marjat jo kerätyt ja viimevuotiset ruukkumansikat tuottavat vielä satoa ja silmäniloa kukkapenkin laidalla.

20150822_074342_resized

Alarinteessä’ on myös raparperini ja kesäkurpitsaa  sekä hienosti kasvava koristeheinä.

20150825_075923_resized

Tervetuloa kylään Riistavedelle !  Ovi on vasemmalla .

Alla kuvaa pääsiäiskaktuksestani, jonka otin kukkimaan sisälle viikko sitten.

Minulla on ollut 3 kaktusta ulkona kesän ja ovat työntäneet nuppuja niin mahottomasta.  Yhtään en ole niitä hoitanut ja ilmeisesti niitä on kuritettu niin että pakko kukintaa on syntynyt.

20150825_080453_resized

 

 

 

 

Minulla jäi talven jäljiltä paljon auringonkukan siemeniä, siis niitä linnuille syöttämiäni.

Jo syksyllä suunnittelin ostavani säkillisen linnun siemeniä.  Niillä sitten ahkerasti syötin talvilintujani ja mukava olikin seurata ikkunoista pikkulintujen vierailuja.

Loput siemenet suunnittelin kylväväni rannan rinteeseen, joka on liian jyrkkä nurmikon leikkuuseen ja ketokukatkin tukehtuivat aikanaan juolavehnän kasvuun.

Nyt auringonkukat ovat kasvaneet mittaansa ja ensimmäiset kukannuput auenneet.  Ne kiireesti maljakkoon sillä olen aina tykännyt näistä keltaisista ”auringoista” maljakossa.  Toivon vain että loputkin, edes pieni osa, pääsevät kukkaan asti.  Syksy painaa päälle mutta toistaiseksi on ollut melko lämmintä ja ennätyspitkän hellejakson jälkeen saimme sateetkin.


2014-08-24 11.04.16_resized

maljakossa

kierrätyskukat 005

Yksi siemen oli eksynyt keväällä tehtyyn uuteen perennapenkkiikin, jossa mukana muutama ruusupavun taimi käyttää auringonkukkaa kiipeilykeppinään.

Jo muutamaan otteeseen olen kukan nuppua helpottanut ruusupavun ”kuristukselta”.


kierrätyskukat 009

Rinne on nupuillaan.

kierrätyskukat 008

20140825_090325_resized

Kun keväällä heittelin siemenet hajakylvönä ja varmuuden vuoksi reilusti että varmasti ainakin osa itäisi.   Näin että harakat huomasivat myös kylvöni ja eikun lisää siemeniä – varmuuden vuoksi.

Tämä runsaus aiheutti sen että kylvöstä tuli liian tiheä ja olen sitä sitten muutaman otteeseen yrittänyt harventaa ja aika huonolla tuloksella.  Siksi epäluuloisena olen odotellut satoa.

Laitoin elokuussa lisää siemeniä  ja nyt vatiin matalaan multakerrokseen.  Näinhän olen tehnyt jo kymmeniä vuosia kevättalvisin.  Miksi ei sitten nyt kun pikkaraiseen kasvihuoneeseeni mahtuu mainiosti nopea auringonkukkaverso-kasvusto.

Tästä saa nopeasti mitä mainioimman salaattilisän, on maukasta, varmasti vitamiini/hivenainepitoista ja lapsetkin tykkäävät.

Versot leikataan syötäväksi heti ensimäisten sirkkalehtiparien kehityttyä.

kierrätyskukat 002

Keltaista energiaa edelleen odotellessa !

kierrätyskukat 003

Toukokuun puutarhatyöt ovat nyt hyvällä mallilla ja kelpaa välillä olla viileämpiäkin päiviä helteiden jälkeen.  Kasvini voivat siitä hyvin ja sadetta tullut vielä jatkoksi.

Olen tehnyt toista viikkoa pihatöitä melkein kokopäiväisesti ja yllättävän mukavaa on ollutkin.

Käsityötaiteilut  suunnitteilla vain mielessä.

Uuden kotipaikkani naapurit ovat aivan ihania ja olen saanut heiltä toistasataa perennantainta/mukulaa/mätästä  – kaikki nyt istutettu ja hyvinvoimaisia ovat !  Olin tilannut aikaisemmin taimia myös Viherpeukalolta mutta niiden kasvuunlähtö on muutaman kohdalla arvoitus – harmittaa sillä maksoivat aikalailla.  Kyllä samalla seudulla kasvaneet ja heti istutetut antatavat näköjään varman tuloksen.   Laitan näistä postausta myöhemmin.

Nyt pieneen kivipuutarhaani !

puutarha 1 018

Tässä se on valmiina.

Odottelen parin viikon päästä siihen vielä lisäystä seinän vierustalle kunhan haen pikkutytöt Venlan ja Lotan mummalaan.  Siihen sitten asettelemme lisää vaihtuvaa kivi/luontopuutarhaa, johon keräämme kauniita kiviä ym kivaa kaunista.

– tekoprosessista kuvia:

puutarha 1 007

Maanpeittoperennoja, jotka saavat levitä nurmikollekkin myöhemmin.

puutarha 1 008

Kiviä on ostettu.

puutarha 1 009

Saunarakennuksen sivu on hiekkamaata ja siinä nurmikko kituliasta.  Olin katsellut paikkaa sillä silmällä että jotain pitäisi tehdä.  Tämä alue on vielä suoraan näkymänä talon suurista ikkunoista, joten jotain kaunista paikalle on saatava.

puutarha 1 011

Meillä oli jäänyt edellisen asunnon laatoituksen betonikiviä  ylimääräiseksi muuttoon mukaan ja suunnitelma lähti siitä.  Kivet käyttöön ja jne…

puutarha 1 014

Olen kerännyt kevään aikana Riistaveden hiekkaharjulta jokaiselta lenkiltäni mukaan pari sopivaa  kiveä ja näistä näkeekin  montako hölkkälenkkiä on tullut tehdyksi.  Lenkkeily tosin tyssäsi kun nurmikon vääntäminen sijoiltaan alkoi.  Tällä onkin mahtavat lenkkeilymaastot – harjuja ja männikköjä riittää metsälampien ympärillä, polkuineen.

Maalasin kiville koristelua akryylivärillä ja asettelin  ympyrään. Se  lähti alkuunsa aikaisemmin tekemästäni pyöreästä mosaiikkipalabetonista, joka sekin oli vain odottanut ”kierrätysjätteenä” asettumista johonkin.  Nyt se löysi paikkansa.

puutarha 1 015

puutarha 1 018

puutarha 1 020

Seinän viereen tullee vaihtuvaa ”kivinäyttelyä”.  Nyt siinä on betonitiilet ja -kakut, keramiikkaperhosia sekä purppuravaula sinnittelemässä.   Kerään sopivia kiviä ja pikkutytöt tulevat ideoimaan lisää.

puutarha 1 022

puutarha 1 023

Nurmikkoa on poistettu talon takaa pengerrykseltä ja rappujen toiselta puolelta samoin.  Se onkin jo raskaampaa puuhaa (kuvia lisää seuraavaan postaukseen).  Pikkuhiljaa tulevina kesinä perennoja lisää nurmikon tilalle ja toiveina on myös kunnon liuskekivet kivipuutarhan eteen…

Kesäkuuta odotellaan !

Kesä hurahtaa jo kohta ohi ja tässä  ovat viimeiset kuvat kukkivasta sisääntulosta ”mökilläni”.

Uuden kotimökkini tulokuisti ei ole juuri  kauneudella pilattu.  Autot ym kärryt sitä ajoittain peittävät ja siksi olen laittanut siihen helpon kaunistusratkaisun:  ruukkupihan !  Tosin siinä on päivittäinen kastelu muistettava.

tulokuistia

tulokuistia ja leivinuuni 011

Venla ja Lotta kävivät mummilassa viikon vierailulla ja saivat Meri kaverinaan tällaisen kivetyskaunistuksen aikaiseksi tulopihaani kukkaruukkujen lisäksi.

Pihaliituja myytiin meidän paikalliskaupassa ja ei kun piirtelemään !  Eri maiden lippuja siinä on kuvattuna mutta liitujen värit eivät olleet riittäviä.

tulokuistia ja leivinuuni 012

tulokuistia ja leivinuuni 015

tulokuistia ja leivinuuni 016

Tyhjä nurkka tuli koristeltua huopakivillä ja kokeilluksi ennen Keiteleen näyttelyyn lähtemistään.

Hyvin toimivat mielestäni.

tulokuistia ja leivinuuni 009

Tässä on näkymä oven toiselta puolelta.

Osa kesäkukista on tyttäreni Liisan alusta asti taimettamia ja niistä minisamettikukka kukkii runsaasti – suorastaan loistavasti.  Niiden siemenet täytyykin ottaa pikimmiten talteen ensi kevääksi.  Tätä kukkaa ei tarvitse nyppiä niinkuin useimpia kukkia ihan työkseen.