kortit


Joulukorttipaja jatkui ja tänään kortit postiin tai viimeistään huomenna jos meinaa saada joulutervehdykset lähetetyksi joulumerkillä.

Martoillamme on tuote/pakettikortti hyvin osuvasti tekstattu, ”ELÄMÄ ON PARASTA ITSE TEHTYNÄ”  

Nappeja kertyy laatikoihin paljon sillä laitan talteen purettujen tekstiilien kaikki napit.  Niistä saa moneen käyttöön – nyt kortteihin liimaamalla.  Siihen sitten lisään  yksinkertaista piirustusta, mieluummin vedenpitävällä tussikynällä.  Minä tykkään pyöritellä ympyröitä ja ne sopivat jouluun kuin nappi silmään.

20171210_090710

Tässä napit liimattuna (liimapyssyllä/erikiipperillä) ja pikkasen jo viivaa tehtynä.

Olen leikannut tavallisen korttipohjan puoliksi joten pienehköjä nappikortteja tässä.  Sattuu olemaan pieniä kuoria varastossani  niin saan niitäkin käytettyä.

20171210_090459

Mainokset

Kun joulukortit teet itse niin niiden aika alkaa olla käsillä ja posti kuljettaa kortit punaisessa postikuoressa joulumerkillä viimeistään tiistaina 12.12.

Uusimmat kortit tein kahdella tekniikalla ja niiden välineitä on yläkuvassa.  Siis leimailua lasten pikkuleimasilla, joista löytyi kivoja jouluaiheisiakin pieniä kuvia laitettavaksi oman tekemän (vesivärillä) työn lisukkeeksi.

Toisiin kortteihin tein monotypiamenetelmällä väripintoja ja niihin sitten piirtelin tussilla/puuväreillä kuvaa valmiiksi.  Tässä tarvitsin kuvassa olevaa silikonialustaa sekä pientä linotelaa, joka sopii korttikokoon hyvin.  Värinä minulla oli akryylimaalit ja vedon tein pehmeähkölle paperille, jonka liimasin korttipohjalle.

Kuvia alapuolella.

20171207_082903

… edellisvuosien kortteja, jossa olen käyttänyt vesiväriä, piirustusta, kangasta, kirjanlehtiä ja koneompelua.

Alarivin vasenmassa kortissa olen painanut sormileimailulla hopea – akryylivärillä ”läiskän” poron pääksi ja tussilla ääriviivariirroksen ym.   Sabluunaleikkuriakin näkyy käytetyn.

Vähän tiukille menee tämän viikon korttitalkooni kun koko viikon pidän Museopuotiamme ja aamuisin paistan sinne piirakoita.  Joten onneksi on paljon edellisvuosien kortteja säästössä.  Niitä kohta sitten postiin.

Hyvää Itsenäisyyspäivää !

20171205_211512

 Kynttiläkortti on tämän Joulun joulukortiksi tehty eilen illalla ja nyt Itsenäisyyspäivän kunniaksi tässä.

20171206_084037

Tämän kynttilä-maalauksen otan jouluisin esille.  Olen maalannut sen jo muutamia vuosia sitten ja alakulmassa on liitettynä pieni linopiirros- grafiikanlehti.

Nämä ”joulukortit” olivat tämän päivän 6. joulukalenteriluukku ja huomenna on tarkoitukseni laittaa tänne tarkemmin joulukorteistani.

Kesänäyttely on pystytetty

Toukokuun puolella ehdin talviturkinkin heittää järveen, jossa veden lämpötila on edelleen 9 astetta kesäkuun kolmantena päivänä, vettä sataa ja kovia tuulenpuuskia jälleen.

Puutarhassa olen pyrkinyt hommia tehdä ja sään vihmoessa on huovuttaminen ollut vaihteeksi mukavaa lintukuvien lomassa.  Kesäisistä huovutuksista syntyi kesänäyttely Kuopion kirjaston kahvilaan.

2015-05-31 08.26.06

2015-06-01 12.54.47

2015-06-03 07.44.42

2015-06-03 07.47.26

Huovutettuja kaloja ja kiviäkin on mukana, huomio että kivet ovat kokonaan villaa ja kevyttä vanua eikä putoa hyllyltä päähän.

2015-06-03 07.51.03

Kahvilasta löytyy eniten erikokoisia unikkoja, jotka sopivat parhaiten seinälle mutta miksei kattaukseen pöydällekin.

Keväisin innostun myös korttien teosta.  Nyt tuunasin niitä huovuttamalla.

Minulla oli aikaisemmin ostettuna iso rulla huopakuitukangasta ja siihen maalasin tusseilla taustan ja huovutin unikon.  Samoin sain käytettyä vanhoja paspatuuripahveja taustaksi ja siitähän tämänkertainen korttien teko lähtikin, – vanhat tarvikkeet käyttöön on parasta !

20150529_072900

Itse tykkään näistä korteista !

20150529_073441

20150529_073549

Näitä teen… niin kauan kuin haluttaa ja aika paljon on syntynytkin jo ihan niinkuin minulla ei olisi ennestään omatekemiä n. 1000 kpl.

Koivuja myös mukana kesäisinä juttuina.

20150601_102129

Tämä kisuamppelini kodinonnitukka kasvaa edelleen mukavasti ja siitäkin kuvaa.

20150603_074055

Huopakortit

Huopakortit

 

 

 

20150131_183352_resized

 

Tämä on pieni vihkonen, jossa kerron muutamin kuvin miten muovipullo saa uuden elämän.

Aloitin lyhyen sarjakuvapiirtämisen kurssin Kuopion kansalaisopistossa kuvataiteilija Reijo Kärkkäisen opissa.  Koulutus kestää 6 lauantaita ja nyt olen käynyt 2 kertaa.  Tykkään nyt piirrellä (myös maalata) ja kuvakerronta on vuosia ollut mielessä ja kun tällainen mahdollisuus tuli vastaan – niin sinne.  En kyllä ole mikään juttujen kertoja ja vitsitkin ovat aina vähissä muttaa tällee kuitenkin koetetaan…

Sitten ohjeeseen:

Taittelen A3 kokoisen kevyesti maalaamani ( tussi- tai vesiväreillä ) paperin.

Ylimmäinen kuva on kansikuva ja siitä sitten eteenpäin.  Tarkoitukseni on kuvin kertoa aihe eli ei muuta selostusta.

 

20150131_183413_resized

sivut 2 ja 3

20150131_183428_resized

sivut 4 ja 5

20150131_183443_resized

 

sivut 6 ja 7

 

 

20150131_183533_resized

 

sivu 8 eli takakansi

alla on vihkonen avattuna :

 

 

 

 

2015-01-31 18.49.31_resized

 

.. ja tässä sama kuvankäsittelyleikittelynä

 

pullosta kissa-amppeli

 

Hauskalta tuntuu tämä kurssi ja tämä kerronta oli viime lauantain opintotuntien jälkeinen piirustelu illalla kotona. Tunnilla oli tehtävänä mm. jonkin esineen/aisian hoito-ohje.  Minä tein amarylliksesta kun se on ollut hiljan ajankohtainen.

Huomautettakoon että edellinen ”pullosta amppeli-ohje” ei ole omakeksimä vaan se tuli vastaan facessa.

Ajatus ihan omista sarjakuvista on tavoitteenani ja sellaisia olisikin kiva tehdä Venlan 8 v. kanssa yhdessä.  Hän osaa paremmin tuon jutunkeksinnänkin.

Valoa tähän kaamokseen !

Kohta Joulun pyhät ovat ohi ja minä niin tykkään arjen tulosta.  

Nyt kävi niinkuin vuoden vaihteessa minulla tuppaa käymään eli hakeudun valoa kohti.  Tarkoittaa värejä ja ulkoilua heti kun aurinko paistaa. Väri on vielä mieluiten kelta/oranssi.

Otin tussipullot esille ja eikun väriä paperin pintaan isolla pensselillä.

20150105_142610_resized20150105_142533_resized

20150105_161757_resized 20150105_163218_resized 20150105_162124_resized

20150105_163241_resized

Minulla on A3 kokoa kierrätyspaperia, joka on pinnaltaan pehmeää ja sopivan tukevaa kirjekuoreksi.  Tussit antavat siihen loistavan pinnan.

Otan sopivan kokoisen sapluunan (tässä vanha puureliefi), joka on mieluummin normaalia kirjekuorta suurempi mutta   kirjeen kääntyvät ”läpät” mahtuvat kaavaan. Kts kuvaa.

20150105_164931_resized

20150105_164939_resized

Kuoren leikkauksesta jää kauniita paperilappusia, ainakin minun mielestäni, ja ne säilytän vastaisen varalle.  Vuosien varrella huomaan laittavani jemmaan vastaisen varalle aina vain enemmän kaikkea mahdollista.  Toisaalta se on ympäristölleni aika rasittavaa mutta huomaan että keksin niille jossain vaiheesa  uusia käyttöjä – vuosien kuluttua.

Tässä kuorisatoa :

20150106_143138_resized

20150106_143144_resized

Kortit ovat taitetut ja tällä erää kuviointi jatkuu linnuilla.  Tänä vuonna on aiheenani aina linnut jos se vain on sopivaa.  Linnut mielessä sillä tuleva näyttely lähestyy ja tämä on jonkinlaista harjoittelua.

Linnuista tulikin paratiisilintuja !

Lopuksi lisäsin kuvaan vanhoja käytettyjä lintuaiheisia postimerkkejä.  Toivotaan että eivät aiheuta postin automaattileimauksiin hämmennystä kun käytän näitä kirjekuoria oikeasti postilähetyksiin.  Tietysti oikeaan kulmaan tulee ihan käypä merkkikin.

20150106_143318_resized

20150106_143421_resized

Tässä osa kuorista ja saa nähdä milloin raaskin niitä käyttää – ehkä lintu-näyttelyn jälkeen ensi syksynä.

——–

Tänään olin 5 :n kerran jäällä hiihtämässä ja kelit ovat olleet vaihtelevat, vähän ongelmallisetkin: suojaa, kovia pakkasia, sohjoa pakkaslumen alla jne.. mutta aurinkokin jo näyttäytyy eli valoa kohti mennään .

Huom !  kun kaipaat valoa ja piristystä, ota keltainen väri käsittelyyn – on minun mottoni.

Jälkeenpäin olen sen huomannut auttavan erittäin vaikeissakin tilanteissa ja vaisto on vienyt siihen suuntaan.

20150106_143518_resized

Olen tehnyt kortteja ja jälleen kerran huomaan että pintojen rakentelu, piirtäminen ja vähän kirjoitteluakin on se mun juttu.  Tosin tätä tapahtuu aivan liian harvoin jotta taito kehittyisi toivotulla tavalla.

On tämä korttien syntyminen kevään merkkikin vaikka edelleen ilmat ovat tolkuttoman harmaita ja tosissaan pitää ottaa itseään niskasta kiinni jotta selviää ulos liikkumaan .  Suojaa on ..ja olen odotellut tähän asti vielä talven tuloa vaikka nyt jo maaliskuun eka päivä eli kevätkuukausi alkanut.

kortteja 021

Lintuaiheet on minulle nyt ”se juttu”.

Nämä kaikki lintukortit (valmiina jo paljon)  ovat menossa Järvenpään Villa Cooperiin myytäväksi hyväntekeväisyyslahjoituksena.  Lintu-aiheisia töitä myydään siellä toukokuusta lähten  ja kaikki tuotto tuloutetaan Helsingin Lastensairaala-hankkeelle.

Lintukuvat on tehty omakuvioiduista papereista  tai kankaspalasta ja kiinnitetty ompelukoneella konekirjoen kartongille, jonka ”nurjalle puolelle” syntyy hauskasti oma kuvansa.

Kortteihin tulee tekstejäkin, tässä mm:

kortteja 023

2014-02-24 kortteja2

Erilaisia korttimuotoja on tehty ja pieniä ”kirjasiakin” taitellen.  Näistä oli kuvia jo aikaisemmassa postauksessani.

kortteja 017

Tämä kortti on avattuna ja sen kannet olivat edellisessä kuvassa.

Akavrellipaperin olen ensin kuvioinut erilaisilla tekniikoilla

kortteja 015 kortteja 016

-haitarikortti siältä ja alapuolella kortin kannet

kortteja 013

kortteja 009

2014-02-24 kortteja1

kortteja 007

"kevät"- kortti 2014

Yläpuolinen kuva on taiteltu A4 kokoisesta maalauspaperista (ilman liimausta) ja todella helppo sekä hauska tapa tehdä omia persoonallisia kortteja.  Laitan tämän tekniikan linkin tänne jos vain löydän sen netistä.

Lopuksi lisää  kuvaa korttipohjista, joita olen askarrellut…

kortteja 020

Seuraava sivu »