huovutus


Kepparini hujahtivat heinäkuuksi kirjastomme näyttelyvitriiniin.

Paikka on Riistaveden keskustassa.  Kuvat ovat harmillisesti suttuisia kun lasin läpi kuvasin mutta jotain kuitenkin selvinnee.  Tilakin on pieni kun lähtökohtana pidin runsautta ja tuli kuormattua autoon vaikka mitä. Keppareiden ympärille/taustalle laitoin vanhempia töitäni:   huovutettua unikkopeltoa, ryijy/huovutuskoivua,huopakiviä mattona ja kivinä, pieniä maalauksia hepoista… siis keppareiden runsauden sarvi tuli näyttelystäni tällä erää.

Keppareiden materiaali on tietysti vanhoista töistäni, joita olen uudistanut/silpunnut viimeiset vuodet.

20170703_193227

20170703_152347

20170703_143452_resized

Kepparini ovat matkanneet Järvenpään PuistoPluskadulla ja nyt palautuivat tähän näyttelyyn.

Seuraavan kerran hepat kirmaavat la 15.7. Riistaveden perinnepäivillä ja uusi näyttely rakentuu keppareiden ympärille syyskuuksi Pytingin Puodin Vintille.  Silloin pidämme avajaiset la 2.9. klo 12-16. ja samalla kaikille lapsille ja lapsenmielisille keppariesterata.  Näistä lisää myöhemmin elokuussa ja toivomme tietysti että kesää riittää syyskuussa kun tämä alku on ollut ”ei niin kesää”.

 

20160924_181146_resized

Mainokset

Siniset kaverukset jäivät laitumelle ilta-auringossa ja yökin menee siellä mukavasti.  Nämä kepparit olen tehnyt aikoinaan tekemistäni villabuklee-kaulaliinoista.

Viereiset kepparikaunottaret kuoriutuivat 90-luvulla tekemästäni kuvakudoksesta.  Kuvakudos on kudottu kangaspuissa ohuesta villalangasta gobeliinitekniikalla.  Ja arvata saattaa kuinka monta tuntia kuvan kutomiseen on mennyt.  Nämä  2 tulevat siten näyttelyyn eikä ilmeisesti koskaan voi hinnoitella myyntiin.

Onhan keppareilla ovat nimetkin mutta olkoon omana tietonani toistaiseksi.

Nämä kaverukset majailevat Ruosteisen Kuun – putiikissa (myytävänä) Kellokosken ruukilla.

Etummainen ”pastilli”-keppari on huopakankaaseen kirjaillusta isosta ”lintu-kuvasta”.  Näyttelytyöksi sekin aikoinaan tehty mutta en kelpuuttanutkaan sitä ja tämä kangas jäi lojumaan komeron perukoille.  Nyt sain kirjotusta kuvasta 4 kappaletta kaunista satukepparia.

Kaikki kepparit olen tehnyt oman varastoni vanhoista näyttelytöistä, vanutetuista neuleista, villasukista, villakankaista, huovutuksista…. vain mielikuvitus on rajana – siis jokainen keppari oma persoonansa.  Sisus on vanua ja villaa ja kun päällinen on aina villaa, huovutan pintaan lisäkuviot.

”Punapää”: n olen ommellut huovutuksesta, jonka tein 10 vuotta sitten Picasso-näyttelyyni.  Aiheena oli ”*Guarnica”, jossa Pabo P. kuvasi kylän tuhoa Espanjan sisällissodassa. Taiteilijan maalaus oli iso (niin oli oma huovutuksenikin n. 200 x 160 cm ) ja yksi hänen tunnetuimmista töistään.  Siinä keskeisenä oli haavoittunut hevonen.

20170514_080243

Enter a caption

Pidimme lasten kanssa KEPPARI-TAPAHTUMAN  10.6. Pytingin Puodilla, Järvenpäässä  ja siitä nämä kuvat.

Hepat olivat oikeassa käytössä ja kauniissa maisemassa, kauniina kesäpäivänä saimme onnistuneet  estekisat pidetyksi.  Runsas osanotto ja hurja innostus tähän harrastukseen on niin totta.  Minulla ja tytöilläni oli niin kiireinen päivä että kuvat jäivät ottamatta itse estehyppelyistä.  Venlan isä oli tehnyt oikeat hevosesteet !!

Seuraavan kerran vien keppareita esittelyyn Järvenpään Blues-kadulle kesäkuun viimeisinä päivinä ja kerään voimia uuteen estekisatapahtuman järjestelyihin syyskuun alkuun.  Näyttelykin on keppareista heinäkuussa Riistaveden kirjastolla joten keppareiden teko jatkuu edelleen.

Linkki edelliseen kepparijuttuuni.

Huovuttaminen jatkuu  viikon urakoinnilla ja tuloksena syntyi pieniä huopalaukkuja.
Nämä käyvät isoillekin kännyköille ja vähän pienemmille tarvikkeille.

Tekniikkahan on perinteisesti huovuttaen: karstattua villaa, vettä ja saippuaa.  Itse käytän ihan vain mäntysuopaa.  Niin ja tietysti paljon hankaamista ja kun päivän urakka on tehty, on kuin lenkillä olisi käynyt.  Tosin ulkoilu- tai kuntosalilenkki tulee myös tehtyä.  Huovutuksesta tykkään mm siksi että siinä tuntee konkreettisesti tehneensä jotain ja lopputulos on jo samana päivänä nähtävissä.  Mikä on harvoin muissa käsityötavoissa mahdollista.

 20170116_095541_resized

Huovutettu laukku on kolmiulotteinen kappale ja siinä on n. 4 kerrosta molemmin puolin villaa (etu. ja takapuoli).  Tässä kuvassa ovat villat jo valmiina ja päällimmäinen kerros on hepan kuviointia.  Kappaleen sisällä on vielä kuplavuovinen kaavio (jotta puolet eivät vanutu keskenään kiinni). Tulee siten vaalean valkoinen heppa, jonka turvassa on ruskeanokraa.

20170114_153312_resized

…mustaa heppaa tulossa..

20170128_075423_resized

Monivaiheiset huovutus/vanutukset ovat tehdyt ja alkaa laukun leikkaus sekä ompeluvaiheet.

20170115_090540_resized_1

Vanhat pirtanauhavarastot

20170128_075317_resized

 

Laukun hihnoiksi sopii tehdä huopanauhaa ja kaivaa esille vanhat pirtanauhavarastot.  Lisäksi tarvitaan hepan tukkaa ja helmivarastoista mustia silmiksi.

Heppalaukun hintapyynti on 34 euroa ja laitan näitä myyntiin Järvenpäähän sekä Helsinkiin.

20170128_075026_resized

Hevoset ovat nyt minulla mieluisat koska perheeseen  on viimevuoden elokuussa tullut ihana Suomen pienhevonen, Tuhkimo 

Lopuksi maalaukseni, jossa Venla ja Tuhkimo kohtasivat  Tämä maalaus on tässä kuvassa vielä keskeneräinen mutta en sitä seuraavana päivänä paljookan muutellut.

20160924_170759_resized

20161101_140231_resized

”PEHMEÄ JA KOVA”

Tällä näyttelynimellä on Järvenpään Prisman Rantagalleriassa esillä minun pehmeitä huovutuksia ja JoukoLassilan sepäntuotteita, marraskuun ajan.

Prisma (SOK) teki aikoinaan uudisrakennukseensa hienon kulttuuripäätöksen rakentaessaan mainion tilan, 6 kappaletta lasivitriinejä kuukausittain vaihtuville näyttelyille.

Näihin lasikaappeihin saimme Joukon puukot ja muutamia muitakin sepän töitä loistavasti esille.  Joukon kauniita ja toimivia puukkoja ei ole ennen ollutkaan esillä Järvenpäässä.  Jouko tekee alusta loppuun kaiken itse (suunnittelu, sepän työt, tupet, puutyöt).  Minä sitten täydensin niitä pehmeillä villajutuillani.

Näitä puukkoja löytyy OMA-kaupasta Helsingistä ja mm. minun kalojani samasta OMA-kaupasta sekä Järvenpään Yläpytingistä.

Tässä kuvia vitriineistä:

Joukon puukkoja

Joukon puukkoja

Joukon riipuksia ja Astan huopasulkia sekä kaloja

Joukon riipuksia ja Astan huopasulkia sekä kaloja

Vitriinit 1 ja 2

Vitriinit 1 ja 2

Vitriinit 3 ja 4

Vitriinit 3 ja 4

Jouko ja puutyöstöteriä

Jouko ja puutyöstöteriä

Joukon puukkoja

Joukon puukkoja

Talventörröttäjät ikkunassa ja huopasulkia

Talventörröttäjät ikkunassa ja huopasulkia

Tervetuloa Järvenpään Rantagalleriaan, näyttely löytyy  Prismasta marraskuussa 2016.

20161101_155128

astalle-9

pehmea-ja-kova

”Kiveä ja Villaa ” 29.5. – 29.5.2016

Laitoin kesänäyttelyn keramiikko Atta Uotilan kanssa Pytingin Vintille.

Paikka on ihana historiallinen Vanhankylän Kartanomiljöö, Järvenpään Yläpytingissä.

Näyttelymme teemana ovat kivet, vesi, villa  tehtynä kivikeramiikka –  ja huovutustekniikkana  ja onhan mukana muutama vesiaiheinen maalauksenikin.

Ja tässä kuvia Pytingin Vintiltä:

20160529_155129_resized

20160529_155236_resized

20160529_155418_resized

20160529_155604_resized

20160529_155615_resized

20160529_155719_resized

20160529_163014_resized

20160529_180710_resized 20160529_185327_resized20160530_072146_resized

20160530_084552_resized

20160529_155013_resized

20160530_084726

20160529_154953_resized

20160326_150628_resized

Toivotan kaikille kavereilleni Hyvää Pääsiäistä  näiden kuvien kera:

20160324_124058_resized

20160324_124132_resized

Huovutetut kukat koristavat kasvejani  muutamassakin paikassa.  Rosmariini on saanut vanhat tikkumunani ruukkuun.  Vanhat sekä uudet virpomisoksat tuovat väriä. .Kiirastorstain pilvisenä ja sumuisena päivänä piristin oloani tekaisemalla pari iloisen väristä pirtanauhalointa ja yhden tein nauhaksi asti.  Kun nauhat tulevat mieleen, se on varma kevään merkki minulla jokavuotisesti.

20160325_151216_resized

Pictures13

20160325_151349_resized

20160326_145443_resized 20160327_082438_resized

Katselin Pääsiäisen alla monia ihania kakun ohjeita mutta…. kuka ne söisi kun minun on aina saatava sitä parasta herkkua – Pashaa.  Sitä haluan syödä jokaisena Päaasiäispäivänä.  Niinpä jätin turhien kakkujen tuunamisen muiden tehtäväksi.  Kun katselen sitä ohjeiden tarvikeluetteloa– huh !!

20160327_082506_resized

Herneenversot ovat minun herkkuani ja lammasta teen tänään ja pariksi päiväksi siitä riittää vaikka kasvissyöjä olenkin niin tietyt perinteet pidän edelleen.

Ruoka on melkein parasta Pääsiäisessä !

20160327_090317_resized

Vanhoja Pääsiäiskoristeita on niin paljon että…liikaa jo.

20160327_090608_resized

20160327_090752

Nyt I Pääsiäispäivän aamusta ilma on aika valoisa, pilvipoutaa ja aurinkokin pilkoittaa välillä pilvistä.

Lähdemme siis jäälle kokeilee suksilla menoa, saattaisi vaikka onnistua.

20160327_091109

20160122_082122

Kivet ja kalat sekä muutama koivu ja unikko ovat jälleen kehissä.  Vein ne  Varkauden TaitoShoppiin, jossa on kaiken liikkeen ihanuuden lisäksi hyvä näyttelytila.

Varkaudessa oli eilen ( 21.1.2016) asiakasilta ja samalla näyttelyni avajaiset.

Olipa paljon väkeä !  Kaiken TaitoShopin oman ohjelman lisäksi pidimme pientä työpajaa tehden esihuovasta kaulakorua.  Ja jokaiselta tulikin hienoja juttuja eli olimme kaikki tyytyväisiä.  Niin ainakin minusta näytti.

Pari kuvaa alla, enempää en ehtinyt työntouhussa kuvaamaankaan:

Nimityksiäkin näille tuli – ”susiriipus” ja vaikutteita Lapista.

20160122_080210_resized

20160122_080140_resized

20160122_081459_resized

Tilaan mahtui 2 kalaverkkoa.

20160121_191055_resized

Kaikki huopakiveni rakaksi (pieni osa kivistä on Suonenjoen näyttelyssä):20160122_081321_resized

20160121_191110_resized

20160121_184747_resized

20160122_081208

20160122_080311

Koivut maisemissa ja tasolla pitkä ”talventörröttäjä”, joita on muutama mukana.

Koivunrungot on tehty silputen vanha huovutus + pohjamaalausta + konekirjontaa parsinjalalla ja viimeiseksi työ on liimattu kangaspakalle.  Työn pohjana on maalaushuopakangas.

20160122_081828_resized

20160122_081208

20160122_081629

20160122_082020

20160122_082122

Tämä huopanäyttely Varkaudessa on helmikuun loppuun.

Suonenjoen näyttelyn purkaan viikon päästä ja siirrän sen välittömästi Pielavedelle.

 

Seuraava sivu »