huovutettu


Tervetuloa !

Tämä ihana pieni kuja löytyy Kuopion keskustasta.

Minä ja Merja Erkas laitoimme töitämme esille joulukuun viikonloppuna (14.-16.12.18)

Jo sisääntulo kertoo mitä odotettavissa on, vanhaa tallikujaa, johon käsityöläiset ovat laittaneet käsityötaidettaan esille.

Isoja huovutettuja kalojani, talvisia sekä jouluisia pikkuhuovutuksiani
Olio-/örkki-nuket kaikille tyypeille.
kierrätysompelu jatkuu..
yksisarvisia näinkin…
hiippapipo tai tonttulakki trikkoneuleesta,
hiippalakkeja neuloen ( +kirjottu) ja huovuttaen,
Näyttelyt keppareista olen pitänyt loppuun ja nyt kaikki hepat ovat myynnissä !
Picasso – huovutusteni ” Guarnican” olen pannut palasiksi, tuloksena patalappuja.
Huovutetut/vanutetut lapaset pitävät kädet lämpiminä räntäsateet ja paukkupakkaset. Oma kokemus on jo 20 vuodelta.
Merjan  maalauksia seinällinen,
  • Pöytätontut, vanha muisto uudelleen tehtynä.  Näitä tein kun pihapuita tuli harvennettua viime kesänä.  Siis eihän näitä kuvaamiani töitä tehdä kädenkäänteessä vaan vuosien varrella fiilistellen ja kuitenkin jatkuvasti kun tämä työ on niin kivaa.
  • HYVÄÄ JOULUA TEILLE LUKIJOILLENI JA MUILLEKKIN TAVATTAESSA !

20180913_163632.jpgKohta tarvitsemme lapasia !

Olen kerrankin ajoissa lapasten teossa.  Olen neulonut ja vanuttanut/huovuttanut lapasia melkein joka väriin ja muutamaan kokoon.  Muutaman vuoden pidinkin tässä taukoa ja ensimmäisen kerran tein tällä tekniikalla lapasia n. 20 vuotta sitten.

Ne VÄRIT, se on se, joka tähän innostaa kaikkein eniten.  Tietysti myös oiva tuote, jota tarvitsemme täällä Pohjolassa.  Luin viikko sitten sanomalehdestä artikkelin kuvien kera ja siinä olivat ensi talven väritrendit. jotka näyttivät olevan juuri niitä ”minun värejäni”: Talvella sopii olla vaaleita, jopa puuterivärejä ja toisaalta nyt vahvat ruskan värit.. oranssia, ruskeita, violettia..

Ovat hienot värit mutta onneksi meillä on myös ne omat mieltymyksemme ja pitäähän lapas-asusteen sopia omiin asuihinkin.  Näitä kaikkia trendivärilankoja olin hankkinut kaupasta jo elokuussa – ja ei kun neulomaan !

talven pastilleja

20180918_115231 (2)

Minä tykkään näistä väreistä.

kohta jo Joulun värejä..

viim.

Ihan äkkiseltään en muista että aikaisemmin  olisi ollut lunta näin paljon ennen joulua.

Hiihtäminen onnistuu kotiovelta lähtien ja kilometrejäkin on jo kertynyt paljon.

Halusin tehdä lumilyhdyn ja se tiesi että oli tutkittava säätiedotusta milloin olisi suojasää pakkasten keskellä.  Tulihan sitä viikolle yhdeksi päiväksi ja eiku tekemään lumipalloja.  Kohta jo pakkanen ja tulikin toivottavasti pitkäksi ajaksi hyvä jäinen lyhty.

20171124_120312-1

Nyt kuvassa esiintyvät vain pienet villaukot.

Olisi pitänyt tehdä se kunnon lumiveistoskin mutta unohdin tai laiskotti.  Varmasti sen teen jossain vaiheessa talvea ja tuohon etupihan sisääntuloon jotta joku muukin sen näkisi.  Saattaa olla että pieni epäilys on kuitenkin josko tämä lumi vielä on pysyvää ?

Ladut kulkevat pitkin harjujen molempia puolia ja sutjakkaasti myös sitä leikaten muodostaen kunnon nousuja sekä laskuja.  Hyvää tasapainoharjoittelua minulle.

Latu on valaistu ja tikat ovat muutamassa kohden nakuttaneet valaisinpylvään huipulla kolonsa, josta sitten viskovat syömiänsä käpyjä ladulle.  Tänään oli ladulle muutamassa kohden rysähtänyt pienehköjä kuusia lumikuormassaan.   Sen se tiesi kun viikolla oli yksi suojapäivä ja lunta oksilla hirmusti. 

20171222_155129

Kyllä tänä jouluna lumi valaisee ja lumilyhty ylivoimaisesti kauniimmin kuin mikään muu lyhty.

 

20171212_090403

Tonttulakit moneen päähän, vauvasta vaariin.  Tämä ensimmäinen malli on oiva pienelle lapselle sillä laitan reunan resorilla ja pysyy vauhdikkaallakin lapsella.  Se joustaa ehkä muutaman vuoden riippuen lakin leveydestä.

Lettimalli on kivan näköinen (erityisen kiva) ja on jokakoon lakki.  Kaava tehdään kolmesta pitkästä kappaleesta koska loppuhännät tehdään perusletitykseen ja kilikello päähän.  Reilu resori vielä niin johan istuu päässä pienellä ja suurella tontulla.

20151217_135324

Huovutettu tonttulakki on minun viimeisin malli.  Se on huovutettu merinovillasta, joka on pehmeän kutiamaton.  Eri värejäkin on tullut tehdksi, myös ruskeana, ja lämmin ulkonakin.

20151219_120854

20151217_135030

Minä tonttuna viime vuonna.

20161127_094222

Huopakukka, jolla sidon amarylliksen tukikeppiin, on minulla jo perinnekukka ja mielestäni kaunein joulukukka.  Se kukkii ja työntää uutta kukkavartta pitkälle tammikuuta.  Ostan ensimmäinen amaryllikseni heti sipulina kun niitä tulee kauppaan marraskuussa.

Punainen huovutettu kukkani varsineen vain kaunistaa sen kukintaa lisää.

 

Huovutettu kukanvarsi pitää kiinnitystä jo yksinkertaisella löyhällä solmulla.  Onhan se kaunis kattauksessa pöydälläkin.

20171210_063422

Kepparini hujahtivat heinäkuuksi kirjastomme näyttelyvitriiniin.

Paikka on Riistaveden keskustassa.  Kuvat ovat harmillisesti suttuisia kun lasin läpi kuvasin mutta jotain kuitenkin selvinnee.  Tilakin on pieni kun lähtökohtana pidin runsautta ja tuli kuormattua autoon vaikka mitä. Keppareiden ympärille/taustalle laitoin vanhempia töitäni:   huovutettua unikkopeltoa, ryijy/huovutuskoivua,huopakiviä mattona ja kivinä, pieniä maalauksia hepoista… siis keppareiden runsauden sarvi tuli näyttelystäni tällä erää.

Keppareiden materiaali on tietysti vanhoista töistäni, joita olen uudistanut/silpunnut viimeiset vuodet.

20170703_193227

20170703_152347

20170703_143452_resized

Kepparini ovat matkanneet Järvenpään PuistoPluskadulla ja nyt palautuivat tähän näyttelyyn.

Seuraavan kerran hepat kirmaavat la 15.7. Riistaveden perinnepäivillä ja uusi näyttely rakentuu keppareiden ympärille syyskuuksi Pytingin Puodin Vintille.  Silloin pidämme avajaiset la 2.9. klo 12-16. ja samalla kaikille lapsille ja lapsenmielisille keppariesterata.  Näistä lisää myöhemmin elokuussa ja toivomme tietysti että kesää riittää syyskuussa kun tämä alku on ollut ”ei niin kesää”.

 

20160924_181146_resized

Siniset kaverukset jäivät laitumelle ilta-auringossa ja yökin menee siellä mukavasti.  Nämä kepparit olen tehnyt aikoinaan tekemistäni villabuklee-kaulaliinoista.

Viereiset kepparikaunottaret kuoriutuivat 90-luvulla tekemästäni kuvakudoksesta.  Kuvakudos on kudottu kangaspuissa ohuesta villalangasta gobeliinitekniikalla.  Ja arvata saattaa kuinka monta tuntia kuvan kutomiseen on mennyt.  Nämä  2 tulevat siten näyttelyyn eikä ilmeisesti koskaan voi hinnoitella myyntiin.

Onhan keppareilla ovat nimetkin mutta olkoon omana tietonani toistaiseksi.

Nämä kaverukset majailevat Ruosteisen Kuun – putiikissa (myytävänä) Kellokosken ruukilla.

Etummainen ”pastilli”-keppari on huopakankaaseen kirjaillusta isosta ”lintu-kuvasta”.  Näyttelytyöksi sekin aikoinaan tehty mutta en kelpuuttanutkaan sitä ja tämä kangas jäi lojumaan komeron perukoille.  Nyt sain kirjotusta kuvasta 4 kappaletta kaunista satukepparia.

Kaikki kepparit olen tehnyt oman varastoni vanhoista näyttelytöistä, vanutetuista neuleista, villasukista, villakankaista, huovutuksista…. vain mielikuvitus on rajana – siis jokainen keppari oma persoonansa.  Sisus on vanua ja villaa ja kun päällinen on aina villaa, huovutan pintaan lisäkuviot.

”Punapää”: n olen ommellut huovutuksesta, jonka tein 10 vuotta sitten Picasso-näyttelyyni.  Aiheena oli ”*Guarnica”, jossa Pabo P. kuvasi kylän tuhoa Espanjan sisällissodassa. Taiteilijan maalaus oli iso (niin oli oma huovutuksenikin n. 200 x 160 cm ) ja yksi hänen tunnetuimmista töistään.  Siinä keskeisenä oli haavoittunut hevonen.

20170514_080243

Enter a caption

Pidimme lasten kanssa KEPPARI-TAPAHTUMAN  10.6. Pytingin Puodilla, Järvenpäässä  ja siitä nämä kuvat.

Hepat olivat oikeassa käytössä ja kauniissa maisemassa, kauniina kesäpäivänä saimme onnistuneet  estekisat pidetyksi.  Runsas osanotto ja hurja innostus tähän harrastukseen on niin totta.  Minulla ja tytöilläni oli niin kiireinen päivä että kuvat jäivät ottamatta itse estehyppelyistä.  Venlan isä oli tehnyt oikeat hevosesteet !!

Seuraavan kerran vien keppareita esittelyyn Järvenpään Blues-kadulle kesäkuun viimeisinä päivinä ja kerään voimia uuteen estekisatapahtuman järjestelyihin syyskuun alkuun.  Näyttelykin on keppareista heinäkuussa Riistaveden kirjastolla joten keppareiden teko jatkuu edelleen.

Linkki edelliseen kepparijuttuuni.

Seuraava sivu »