Matkallamme eläinkohtaamisia ja vähän luontoakin

Kohtasimme paljon eläimiä niin kylillä, tienvarsilla kuin safarilla.

Vuohet, lehmät ja kanat olivat tavallinen näky ja erityisesti nyt kuivalla kaudella eläimet näyttivät todella laihoilta.

Kanat juoksentelivat vapaana ja kyllä ihmettelin että miten niitä munia keräillään ja kenen omistuksessa mikin kana on ?  Jopa pääteiden varsilla niitä näki kun ajoimme paikasta toiseen.  Perinteisesti nämä kotieläimet ovat kasvaneet näin, laihoina, usein petoeläinten syömiksi tulleina jne.  Nyt ollaan jo oppimassa että kanojakin  tarhattaisiin ja ruokittaisiin joten kanan hinta olisi myydessä jopa moninkertainen.  Kanaahan meille tarjottiin retkilounailla (kylävierailuilla) joka kerta.

dav

Viiden kylävierailupäivän jälkeen meidän retkikunnallamme alkoi vapaampi safari – osuus, joka sisälsi kyllä yhtä pitkiä päiviä paahteessa ja tienpölyssä kylpien.  Hotellit ( 2 kpl) olivat hienot, suorastaan upeat afrikkalaissisustuksineen, uima-altaineen ja sijaiten Niilin varrella. Niistä jotain kuvaa myöhemmin.  Matkasimme Ugandan Itä-rajan tuntumasta koko päivän Luoteisrajalle kohti Murchison Fallsin luonnonpuistoa.  Siinä matkalla meillä oli ensimmäinen kosketus Niiliin, maailman pisimpään jokeen.  Kävimme menomatkalla lyhyellä laivaristeilyllä tutustuen mm.  kalaviljelyyn ja näimme saarimajoja (kuva alapuolella).

Luonnonpuistossa olikin sitten niitä villieläimiä ja kuvauksia teimme autoista, useimmiten liikkuvasta.  Luonnonpuistossa ajelut tapahtuivat kolmena päivänä ja tässä muutamia kuvia suuresta paljoudesta.  Useimpien eläimien nimiä en enää muistakkaan varmuudella oikein.

Puistoon saapuminen

Kuoppaisia tiepolkuja, pölyä ja katto auki kuvauksille !

Näimme elefantteja, kenkänokkalinnun, marabo-lintuja, apinoita, erilaisia kauriseläimiä, Ugandan cobi, vesiantiloppeja, kaffripuhveleita (todella isoja laumoja), pahkasikoja, abessiinian sarvinokkia, oribeja (pieni piikkisarvinen antilooppi), shakaalin, kirahveja, helmikanoja (musta), leijonia, vesisikoja, virtahepoja, sarvikuonoja, kiljukotkia ja haukkoja lentelemässä,   – kait muitakin mutta kun huonosti tunnen.

Vanha kirahvi on tumma ja yleensä laumasta yksin.

 

 

 

 

 

 

Virtahepoja näkyi Niilillä jatkuvasti ja sehän on ihmiselle maailman vaarallisin eläin vaikka onkin kasvisyöjä. Se tappaa joten Niilin rantaviivalle ei juuri kannata mennä.

Norsu yllätti parvekkeen alla.

Tämä liitutaulu oli hotellin sisäänkäynnin vieressä ja siitä näkee mitä eläimiä on nyt lähistöllä. Virtahepot nousevat yöllä rantaan.

Aamulla vielä pimeällä klo 5.00 heräsimme kovaan räpyttelyyn ja ensin luulinkin että kattohyrrä meni jumiin ja räpytti ankarasti paikoillaan.  Sitten alkoi kova ryske, joka paljastui elefantin puun oksien syömiseksi.  Siinä se oli ihan parvekkeemme alla ja aikansa syötyään siirtyi uima-altaalle juontiyrityksiin.  Sen keskeytti hotellin vartijat ja hätyyttivät elefantin kauemmaksi.  Paljon näimme myös erikokoisia apinoita pihallamme.  Vaikka olimmekin loppumatkan ns. hyvissä hotelleissa, ei sielläkään ollut ilmastointia ( huom. päivälämpötilat hipoivat 40 astetta) ja minähän jätin tietysti parvekkeen oven raolleen jotta edes aamuyöstä tulisi kattoräpyttimeen jotain ilmavirtausta.  Leena kauhisteli aamulla että ovesta tulevat apinat huoneisiin.  Niin kokematon olin mutta ei apinoita huoneessamme vieraillut.  Moskiittoverkonkin käyttö öisin oli minulle hankalaa/tukalaa joten senkin käyttö jäi vähäiseksi varsinkin kun huomasimme että reikiä löytyi verkosta ja monet reitit hyttysille tulla sisään.  Yhtään hyttystä ei pistänyt minua mutta muutama matkalaisista valitti kyllä pistoista.  Olihan meidät kaikki ohjeistettu etukäteen malarialääkityksestä ja sen kuurin tunnollisesti otimme.  Mutta.. mutta ripulihan yllätti aika monen ja minullakin tuli lääkityksen ottoon loppumatkasta useamman päivän tauko.

Niilille teimme toisenkin laivaretken.

Niilin laivaretken varrella näimme jälleen elefantteja, virtahepoja, vesisikoja ja nyt krokotiilinkin rannalla.

Siellä krokotiili lymyilee.

Pienten lintujen (nimi unohtunut) pesiä joen rantakalliossa (reiät).

Laivamme rantautui ja aloitimme  vaeltaen koskea- putousta ylös.  Matka ei ollut järin pitkä mutta väliin aika jyrkkä, huonokulkuistakin ja helle hikoilutti.  Osa juomavedestä meni lierihatun allekin vilvoitteluksi.  Tykkäsin tästä kävelystä sillä olihan se tervetullutta vaihtelua pitkille autossa istumisille.

Niilin putouksen nousun vaellus päättyi ”väärälle” puolelle jokea ja sitten olikin paluu Niilin ylitys autolautalla.

Termiittipesiä näki paljon ja monet aika isoja.

Kävimme Niilin varrella katsomassa virtahepoja ja muita eläinlaumoja, jotka vaelsivat aamusta juomapaikoilleen.  Tässä kuvassa on 2 isoa fanttia kärsät katkenneina.  Kyllä näytti pahalta ja kuskioppaamme kertoikin että nämä yksilöt ovat joutuneet salametsästäjien ansoihin jossain vaiheessa.

kaffripuhveleita

cobeja

Nämä loikkivat jatkuvasti autojen editse.

puhvelilaumoja

Nyt oli kuiva kausi ja paljon näimme aluskasvillisuuden kaskeamista.  Maaliskuussa alkaa uusi sadekausi ja tuolloin kasvillisuus pääsee hyvään kasvuun kun valoa ja vettä riittää.

Ehdin jo ilmetellä täysin kukkien puuttumista ja kuivasta kaudestahan se johtune.  Muutamia kukkivia puita näimme ja sadekauden alettua kaikki ”räjähtää” kukintaan.

Paljon näimme pihoilla isoja olkikasoja ja niillä kattoja korjattavan.  Sadekausi alkaa kohta ja katot on saatava kuntoon.  Samoin pelloilla oli paljon muokkaajia ja huomioin että paljon myös miehet siinä hommassa.

Leopardia etsittiin puustakin kun tuli tieto että näillä main se lymysi juuri äsken.

Viimeinen päivä meni jotakuinkin autossa matkaten Ugandan läpi Entebbeen lentokentälle.  Mutta hieno retki oli matkanvarrella kun pääsimme sarvikuonopuistoon.

Ensin oli pitkä esitys puiston meiningistä.  Taulussa oli hyvin esiteltynä heidän sarvikuonoväkensä ja iloisena kerrottiin että aamuyöstä oli syntynyt uusi pikkuinen. 

Me allekirjoitimme paperin, jossa vastaamme itse mahdollisista vahingoittumisista.  Meitä ohjeistettiin:  Jos eläin lähtee juoksemaan kohti, juokse itse vaikkapa suunnasta poiketen, mene puun/pensaikon taakse tai kiipeä puuhun.  Hah.. kiipeä puuhun kun ei paljoa kiivettävää puuta ollut eikä me kaikki ihan notkeitakaan.  Savanni oli erittäin tuhkanen (poltettu maa) joten vesipullo oli tarpeen ja ehdottomasti käyttäydymme rauhallisesti, hiljaa ja sovitussa porukassa pysyen.

Jakauduimme kahteen ryhmään ja meillä oli kummallakin porukalla oma opas aseen kera.  Kun saavuimme alueelle missä sarvikuonot makoilivat kylkiä käännellen, oli siellä omat vartijat, jotka tiesivät tarkkaan eläinten sijainnin ja ennakoivat niiden käyttäytymisen.

Muutama karttalehti vielä muistikseni:

Uganda on Etelä Sudanin alapuolella.

Etelä- Sudanista tulee nyt paljon pakolaisia ( jo yli miljoona) ja Uganda on ottanut heidät kaikki vastaan ja uutisista on voinut lukea kuinka Ugandan hallitus on pitänyt heille rajan auki sekä antanut maatilkun viljelykseen jne..