20160313_081647_resized

Pipoja on syntynyt !

Päähän on todella piristävää saada välillä uusi kuosi pipona.

Kaksi vuotta sitten ostin monta kivaa mallia trikookangaspaloja Jyväskylän Käsityömessuilta.

Niitä olen katsellut ja vähän säästellytkin jotta jotain kivaa niistä saisi pikkutytöille.  Näin talvella minulla iskee ompeluhimo ja tartuin melko helppoon pipoteemaan.  Kaavojakin löytyy ja eikun ompelemaan vähän eri kokoisina moneenkin päähän, minulle, tytölle ja pikkutytöille.

Olen tosin ommellut tänä talvena jo vaikka mitä, mm. 5 mekkoa itelleni ja hirmu kasan uusia pehmo ötököitä.  Näistä enemmän toisella kertaa.

20160310_113858_resized

Osan pipoista tein kokonaan kaksinkertaiseksi ja osaan laitoin alareunan leveänä käänteenä ja muutoin yksinkertaisena.

20160310_112816_resized

Pari vuotta sitten minua tietysti kiinnosti kaikki lintuaiheiset kankaat kun ”linnut” mielessä tulevana näyttelyaiheena.

20160310_112745_resized

Tällä kertaa oli pipoihin ainoa kierrätyskangas kuvan ylinnä oleva harmaanvihreä samettitrikoo, jonka leikkasin vanhoista colitsihousuistani.  En ollut käyttänyt niitä enää moneen vuoteen.  Hyvä kuosi siinä joten uuteen käyttöön kelpasi hyvin.

Olen aikaisemmin silpunnut monta vanhaa t-paitaani pipomateriaaliksi ja niistä tässä.