Kesä on lopuillaan ja veden lämpenemisiä odottellaan edelleen.

Uitu on Kallavedellä, Melalahdessamme  vaikka vesi oli kesäkuussa n. 16, heinäkuussa n. 17-19 ja nyt 20 astetta.  Kun pikkutytöt etelästä ovat kylässä, uidaan muulloinkin kuin rantasaunasta.

2015-05-28 22.51.16_resized

Olen tehnyt ja kuvannut monia huovutuksiani kun sadepäiviä on tänä kesänä riittänyt.

Mutta tänne blogiin niiden siirtäminen on ontunut.  Kesää on siis vietetty muutenkin kuin koneen ääressä istuen.  Nyt 10.8. kun näyttävät hellepäivät ? alkavan, koululainenkin (Venla 9 v. ) saatettu junaan kotimatkalleen ekaa kertaa yksin, tuli mieleen kuvien laittaminen tännekin.

Ensin huovutuksesta:

Tein ihan pelkästään huopakoneneulalla pari lintua etukuistin pylvääseen.

Helppo juttu, senkuin tikuttaa .  Köynnöskukat (hullu kurkku ja ruusupapu) kukoistavat niinkuin tänä kesänä kaikki kukat.   Kukinnan alkaminen on myöhässä mutta kukkivatkin sitten piiiiitkään.  Kasvimaan juurekset ovat kylmästä selvästä kärsineet ja melko olematon sato tulee niistä.  Marjoja tulee paljon mutta nekin sadekesästä kärsineet maun puolesta.

Tässä  2 ”paratiisitikkaani”:

20150727_112502_resized

20150727_112508_resized

20150728_055845_resized

20150728_055855_resized

Olen kauan sitten saanut taideystäviltäni  veistoksen ”työmyyrä” ja se seisoo tulokuistillani muiden härpäkkeiden seassa.

Kodinonnen tukka kasvaa edelleen hyvin kisuruukussaan. Suihkupulloa kun vain muistaa käyttää päivittäin.

20150727_112635_resized

kodinonni 10.8.15

kodinonni 10.8.15

 

 

 

 

20150727_112643_resized