Sain pari uutta kangaskuosia Afrikasta.

Kaksi viimeistä päivää niitä ompelin mekoiksi ja 4 kappaletta valmistui, 2 Leenalle ja 2 minulle.

Kesähelteet hieman hellitti ja tuli ompelun vuoro työhuoneella.  Mekot valmistuivat ja Leenan mekot postiin ja omiani vuorollaan ylläni.  Ovat niin mukavat ja huolettomat vaatteet.

009

007

Tämä kangas on huippu:  Afrikkalaista painantaa vuoden 2012 Kansanivälisen Naistenpäivän kangas.

Kangasta menikin tavallista enemmän kun sommittelin kuvioita sopiviin kohtiin .  Näin hallitsevat kuviot eivät olekkaan ihan yksinkertaista sovittaa omalle kropalle.

20140813_125435_resized

Mekko on tässä lyhyt ja minä käytän sitä leginssien tai pitkien housujen kanssa.

  Ihanaa että nyt jaksaa pitää jo pitkiksiä.

Tosin uimavedet ovat vielä erittäin lämpimät joten uiminenkin onnistuu milloin vain eikä pelkästään saunareissulla.

Astan Afrikka-mekkojen kauluskuviot

Omien mekkojeni kauluskankaat !

Alemmman kuvan kaula-aukon kankaat ovat vanhoista kangaspainantatilkuistani.  Nekin tulivat nyt käyttöön.

20140813_125309_resized

Leenan mekot samoista kankaista mutta kauluskankaat erilaiset.

Tein näihin kaikkiin mekkoihin kahdenlaisia taskuja eli sivusaumoihin taskut ja lyhyeen jakkuun lisäksi päälleommeltu/saumaan tasku nauhasomistein.

Minulla ja Leenalla on suunnitteilla parin vuoden sisään matkaa Afrikkaan ja mekot toivottavasti myös siellä hyvässä käytössä.  Leena ja Krista (molemmat Afrikka-matkaajia yhtenään) tekevät reissua sinne jo tänä syksynä ja toiveissani on tietysti lisää Afrikka-kankaita.

20140813_125539_resized

20140813_125635_resized