Olen askartelutuulella näinä päivinä.

Talvipakkaskelillä on kodin lämmössä, Joulun jälkeen mukava askarrella pieniä kirjoja.  Minä olen penkonut paperimaalauslappujani ja taitellut niitä kirjoiksi.  Harmillisesti olen muutossa ja myöhemminkin hävittänyt opiskeluaikaiset vesivärityöni.  Nyt ne olisivat olleet oivallista materiaa kaikenlaiseen paperiaskarteluun.

Jouduin sitten tekemään uusia ”pintoja”  ja näissä paperimaalauksissani olen käyttänyt pääsääntöisesti tussivärejä.

ituja ja kirjoja 009

Tämä maalaussessio on kaikkein hauskinta – väripintoja ja ei muuta ajatusta .  Tykkään niin näistä ”lapuista” ja väreinä olen käyttänyt tusseja, jotka toimivat kuin vesivärit mutta niissä on muutama erilainen piirre, joka tekee tussit mielenkiintoisiksi.  Nämä ovat sitten pohjia työn jatkamiseen uusilla väreillä, materiaaleilla (kollaasia) sekä kirjaimilla.

ituja ja kirjoja 016

Tussivärit – 12 vesiliukoista ja hyvän pigmentin omaavat värit !

2014-01-20 ituja ja kirjoja

Yläkuvassa yksi maalattu paperini on taiteltu pieneksi kirjaksi ja koko on 8 x 8 cm.  Siis pieni suloinen, johon mahtuu jotain … vaikka kaunis kirjain.  Paperin koko oli ennen taittelua 42 x 29 cm.  Tässä versiossa olen surauttanut ompelukoneella sivut kiinni sopiviksi, muutoin käytän liimaa.

 2014-01-20 ituja ja kirjoja1

Tässä kuvassa olen tehnyt murukahvilla ja vedellä pintaa ja erittäin mielenkiintoista jälkeä syntyykin.

 2014-01-20 ituja ja kirjoja2

Pöydän päässä ihailen pikkuruisia kirjojani aamuauringon noustessa.

Kirjan kannet olen tehnyt tukevasta akvarellipaperista.

ituja ja kirjoja 013

ituja ja kirjoja 020

ituja ja kirjoja 021

Kuvassa on mukana muutama aikaisemmin tekemäniäni ja isompiakin kirjoja.

ituja ja kirjoja 022

ituja ja kirjoja 023

Nuo kaikkein pienimmät kirjat on taiteltu kokoon 5,5 x 5,5 cm ja ovat pikku Lotan, 2 v, maalauksista.  Ajattelin kuvata lähestyvän ystävänpäivän merkeissä sen sivuille jotain hauskaa, vaikka sydämiä jos en muuta kehittele.

ituja ja kirjoja 026

”Kahvisivu” taittelut tuoksuvat edelleen kahville.

Toivon näiden sivujen täyttyvän seuraavan kuukauden sisällä.  Olen menossa nimittäin Kalligrafia-kurssille Kuopion kansalaisopistoon ja virittelen pitkästä aikaa tekstaustaitojani, jotka minulla tarkoittaa myös maalausta, pintoja ja vähän kirjaimiakin.